Magna Graecia

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Hakusana ”Suur-Kreikka” ohjaa tänne. 1800- ja 1900-lukujen kreikkalaista irredentismiä käsitellään artikkelissa Megáli idéa.
Magna Graecian ja Sikelian eli Sisilian siirtokuntia ja murrealueita.

Magna Graecia (latinaa, myös Graecia Magna, Graecia Major; m.kreik. Μεγάλη Ἑλλάς, Megalē Hellas) eli Suur-Kreikka tarkoittaa eteläisen Italian aluetta, johon antiikin kreikkalaiset rakensivat siirtokuntiaan 700-luvulta eaa. lähtien. Niiden kukoistuskautta oli arkaainen kausi 600–500-luvuilla eaa., mutta ne taantuivat tämän jälkeen. Alueesta käytetään useimmiten suomeksi sen latinankielistä nimitystä.[1][2][3]

Termillä viitattiin yleensä ennen kaikkea Apenniinien niemimaan eteläpään rannikon siirtokuntiin, joihin kuuluivat muun muassa Taras, Sybaris, Kroton, Lokroi ja Rhegion, ja joskus myös laajempaan alueeseen mukaan lukien muun muassa Poseidonia, Kyme ja Neapolis. Se ei kuitenkaan yleensä kattanut kaikkia Manner-Italian kreikkalaiskaupunkeja. Myöskään Sikelian eli nykyisen Sisilian siirtokuntia ei yleensä lueta Suur-Kreikkaan.[2][3]

Maantiede

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suur-Kreikka oli kreikkalaisten oma nimitys heidän pitkin eteläisen Italian rannikoita levinneille lukuisille siirtokunnilleen. Nimitystä käytettiin ennen kaikkea kyseisistä kaupungeista kokonaisuutena, mutta ei maantieteellisen alueen nimityksenä niin, että siihen olisi luettu myös kaupunkien ulkopuolisia alueita. [3]

Doorilaisen temppelin raunioita Taraksessa (nyk. Tarantossa).

Varhaisin termin käyttö tunnetaan Polybiokselta, mutta hän viittaa siihen, että sitä oli käytetty alueesta jo hyvin varhain viimeistään arkaaisella kaudella, jolloin alueen siirtokunnat olivat suurimmassa kukoistuksessaan. Toisaalta termi ei esiinny Herodotoksella,Thukydideellä ja Pseudo-Skylaksilla, mikä kyseenalaistaa sen, kuinka laajassa käytössä nimitys oli vielä tuolloin. On mahdollista, että termi tuli käyttöön pääasiassa vasta myöhemmillä historioitsijoilla ja maantieteilijöillä, vaikka sen alkuperä ilmeisesti olikin varhaisempi.[3]

Termiä ei käytetty erityisen tarkkarajaisesti. Strabon luki Suur-Kreikkaan myös Sikelian siirtokunnat, mutta yleisimmin termi vaikuttaa viitanneen ennen kaikkea Manner-Italian kaupunkeihin. Tällöinkään ei ole aina selvää, luettiinko esimerkiksi Kyme ja sen nykyisen Campanian alueella olleet siirtokunnat, kuten Neapolis, Suur-Kreikkaan. Yleensä termillä viitattiin ennen kaikkea Apenniinien niemimaan etelärannikon siirtokuntiin, mukaan lukien Tarantonlahden sekä nykyisen Calabrian, roomalaisaikana Bruttiumin niemimaan, rannikot, ja pohjoisemmista kaupungeista vielä ehkä Elea, Poseidonia ja Laos. Joskus termiä käytettiin vieläkin rajatummin pelkästään Tarantonlahden kaupungeista Lokroista Tarakseen, mutta tämä saattaa olla peräisin vasta myöhemmiltä maantieteilijöiltä. Nimitys oli joka tapauksessa luonteeltaan sellainen, että se laajeni usein kattamaan eteläisen Italian kaikki kreikkalaiskaupungit.[3]

Suur-Kreikan kaupungit eivät koskaan muodostaneet yhtä poliittista kokonaisuutta, vaikkakin niiden välillä oli usein erilaisia liittoutumia. Nimitystä Suur-Kreikka ei myöskään vastannut mikään etnonyymi. Italian kreikkalaisista käytettiin kuitenkin nimityksiä Italiōtai (Ἰταλιῶται) ja ”Italian kreikkalaiset” (κατὰ τὴν Ἰταλίαν Ἕλληνες, kata tēn Italian Hellēnes), mitkä kummatkin erotettiin useimmiten italialaisista (Ἴταλοι, Italoi) yleisessä merkityksessä.[3]

Polikset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suur-Kreikan polikset eli kaupunkivaltiot olivat:[4]

Muita kaupunkeja

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alueen muita, edellä mainittujen polisten alaisia kreikkalaisia kaupunkeja olivat muun muassa:[3]

Historia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Siirtokuntien perustaminen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Antiikin ajan lähteiden mukaan Kyme olisi ollut koko Italian varhaisin kreikkalainen siirtokunta. Sen perustamisvuodeksi on esitetty niinkin varhaista vuotta kuin 1050 eaa. Kyme ja sen lähialueelleen perustamat siirtokunnat, kuten Neapolis ja Dikaiarkhia, sijaitsivat kuitenkin jonkin verran syrjässä varsinaisen Suur-Kreikan alueesta.[3]

Kymen jälkeen Suur-Kreikkaan perustetut kreikkalaiskaupungit olivat ilmeisesti kaikki myöhäisempiä kuin varhaisimmat Sisiliaan perustetut siirtokunnat, joista suurin osa perustettiin noin 735–635 eaa. Suur-Kreikan ensimmäinen siirtokunta, jonka perustamisvuosi tunnetaan lähes varmuudella, oli Sybaris. Sen perustivat akhaialaiset noin vuonna 720 eaa. Myös järjestyksessä toinen siirtokunta eli Kroton oli akhaialaisten perustama noin vuonna 710 eaa.[3]

Metapontionin Heran temppelin eli ”Tavole Palatinen” rauniot.
Rhegionin merimuurien jäänteitä.

Spartalaiset perustivat Taraksen ensimmäisen messenialaissodan jälkeen noin vuonna 708 eaa. Sen kilpailuasetelma akhaialaisten siirtokuntien kanssa sai alkunsa lähes saman tien. Tähän liittyen sybarislaiset perustivat Taraksen lähelle Metapontionin noin 700–680 eaa. Kaikki mainitut kaupungit sijaitsivat Tarantonlahden rannalla. Niiden keskelle syntyi joonialaista alkuperää ollut Siriin kaupunki.[3]

Lokrislaiset perustivat Zefyrionin niemenkärjen lähelle Lokroi Epizefyrioin kaupungin noin 710–670 eaa. Khalkislaiset puolestaan perustivat Rhegionin Manner-Kreikan Sisiliasta erottavan nykyisin Messinansalmena tunnetun salmen rannalle. Viimeistään samoihin aikoihin perustettiin myös Zankle salmen Sisilian puolelle.[3]

Tyrrhenanmeren puoleiset siirtokunnat olivat Eleaa lukuun ottamatta Suur-Kreikan varhaisempien siirtokuntien perustamia emämaan kaupunkien sijaan. Poseidonia, Laos ja Skidros olivat Sybariin siirtokuntia. Kroton puolestaan perusti Terinan länsirannikolle ja Kaulonian itärannikolle. Lokroi perusti länsirannikolle Hipponionin ja Medman.[3]

Arkaainen kausi

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suur-Kreikan kaupunkien varhaisesta historiasta tiedetään suhteellisen vähän. Antiikin lähteiden perusteella ne vaikuttavat nousseen nopeasti kukoistukseen, ja niistä tuli yleisesti emämaan kaupunkeja vauraampia ja voimakkaampia. Ensimmäisinä kukoistivat erityisesti akhaialaiset Sybaris, Kroton ja Metapontion, ja Sybariin vauraudesta ja sen asukkaiden elämäntavan ylellisyydestä tuli jopa sanonta[3] (tätä perua on vieläkin käytössä oleva sana sybariitti, joka viittaa nautinnoille omistautuneeseen henkilöön).[5][6] Vauraus oli seurausta maan hedelmällisyydestä ja ilmaston suotuisuudesta, erityisesti verrattuna Kreikkaan, sekä laajasta kaupankäynnistä.[3]

Alueen polikset pyrkivät usein laajentamaan vallassaan olleita alueitaan, ja esimerkiksi Sybaris hallitsi laajimmillaan 25 kaupunkia sekä oinotrialaisiksi kutsuttujen naapuriheimojen alueita. Kaupungeilla vaikuttaa olleen hämmästyttävän vähän sotia seudun alkuperäisten, sisämaata asuttaneiden heimojen kanssa. On arveltu, että nämä olisivat pelasgilaisen alkuperänsä ansiosta sulautuneet suhteellisen hyvin kreikkalaisiin, ja näille olisi myös myönnetty kaupunkien kansalaisuus; tällainen käytäntö tunnetaan ainakin Lokroista, ja samaa tapahtui todennäköisesti myös muissa kaupungeissa.[3][7][8][9]

Suur-Kreikan siirtokunnat kukoistivat noin kahdensadan vuoden ajan niiden perustamisesta aina Sybariin kukistumiseen noin vuonna 510 eaa. saakka, ja niiden kaikkein suurinta kukoistuskautta olivat tästä viimeiset 50 vuotta eli noin 560–510 eaa. Tästäkin aikakaudesta tiedetään kuitenkin suhteellisen vähän, muun muassa siksi, että Diodoros Sisilialaisen teoksen alkuosa on kadonnut.[3]

Tiedetään kuitenkin, että 500-luvulla eaa. akhaialaiset kaupungit Kroton, Sybaris ja Metapontion liittoutuivat ja ajoivat joonialaiset pois Siriistä, tuhoten koko kaupungin. Samoihin aikoihin ajoittuu Sagraksen taistelu samannimisellä joella. Siinä 10 000–15 000 lokrislaista ja rhegionlaista löi 120 000 krotonilaisen armeijan, minkä johdosta kaupunki menetti entisen asemansa, vaikkakin toipui myöhemmin jossakin määrin.[3]

Suur-Kreikka oli arkaaisella kaudella merkittäviä varhaisen, niin kutsutun esisokraattisen filosofian keskuksia. Siellä kehittyi niin kutsuttu italialainen filosofia, jonka merkittävimpiä edustajia on Pythagoras. Tämä saapui Samokselta Krotoniin noin 530 eaa. Hänen toiminnallaan oli koko alueella myös merkittäviä poliittisia vaikutuksia. Lopulta Pythagoraan ja tämän seuraajien toiminta aiheutti Krotonissa levottomuuksia, ja nämä ajettiin pois kaupungista. Samanlaisia levottomuuksia oli myös muissa alueen kaupungeissa. Pythagoralaisten häätämisessä akhaialaiskaupungit pyysivät apua emämaasta Akhaiasta, ja saivat neuvon perustaa Zeus Homorioksen temppelin, jossa oli määrä kokoontua tekemään yhteisiä päätöksiä.[3]

Jo ennen Pythagoraan karkottamista Krotonin ja Sybariin välille muodostui viimeinen kilpailutilanne, joka johti lopulta Sybariin täydelliseen tuhoon noin 510 eaa. Traeis-joella (nyk. Trionto) käytyyn taisteluun kerrotaan sybarislaisia osallistuneen noin 300 000 ja krotonilaisia noin 100 000 sotilasta. Tuho muutti merkittävästi Suur-Kreikan voimasuhteita ja aiheutti paljon huomiota koko Kreikassa. Osa sybarislaisista siirtyi Laokseen ja Skidrokseen, ja osa asettui Traeis-joen varrelle.[3][10]

Yksikään Suur-Kreikan kaupungeista ei lähettänyt apujoukkoja muiden kreikkalaisten tueksi Persiaa vastaan käydyissä persialaissodissa 490–480 eaa. Ateenalaiset ja spartalaiset lähettivät sodan aikana lähetystön Sisiliaan tyranni Gelonin luo, mutta avunpyynnöstä Suur-Kreikkaan ei ole tietoja.[3]

Klassinen kausi

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Sybariin arkeologista aluetta.
Lokroi Epizefyrioin teatteri.

Akhaialaisperäisten kaupunkien menetettyä asemansa Suur-Kreikan merkittävimmäksi kaupungiksi nousi Rhegion kaupungin tyranni Anaksilaksen aikana noin 496–476 eaa. Hän liitti valtansa alle myös Messenen eli aiemman Zanklen Sisilian puolella, ja sekaantui näin Sisilian politiikkaan, joka oli tähän saakka ollut melko erillään Suur-Kreikan politiikasta. Anaksilaksen seuraaja Mikythos perusti Pyksuksen eli myöhemmän Buxentumin Tyrrhenanmeren rannalle vuonna 471 eaa. Se oli seudun viimeisiä kreikkalaisasutuksia.[3][11]

Taras, joka ei ollut juurikaan ollut osallisena akhaialaisten naapurikaupunkiensa kiistoissa, joutui sotiin naapuriheimojen iapygien tai messapien kanssa. Noin vuonna 473 eaa. se kärsi suuren tappion taistelussa iapygejä vastaan. Herodotos kuvasi tappion suurimmaksi kreikkalaisen kaupungin koskaan kärsimäksi mieshukaksi, mistä hän oli tietoinen. Taistelussa kaatui myös rhegionlaisia.[3][12][13]

Persialaissotien ja peloponnesolaissodan välisenä aikana perustettiin eteläisen Italian kaksi viimeistä kreikkalaista siirtokuntaa, Thurioi ja Herakleia, vaikkakin ne lähinnä herättivät henkiin paikalla olleet varhaisemmat asutukset. Thurioi perustettiin entisen Sybariin paikalle vuonna 443 eaa., ja sen perustajiin kuului asuttajia eri puolilta Kreikkaa, johdon ollessa ateenalaisilla. Sinne muutti myös Sybariin entisiä asukkaita. Thurioi nousi pian kukoistukseen, mutta joutui Taraksen kanssa kiistaan Siriin entisen paikan hallinnasta. Lopulta Thurioi ja Taras perustivat paikalle yhdessä uuden siirtokunnan, Herakleian vuonna 433/432 eaa. Myöhemmin sitä pidettiin ennen kaikkea Taraksen siirtokuntana.[2][3][7][14]

Suur-Kreikan kaupungit eivät juurikaan osallistuneet 400-luvun eaa. jälkimmäisen puoliskon peloponnesolaissotaan. Ateena teki vuonna 415 eaa. sotaretken Sisiliaan, jossa kaikki saaren kaupungit yhdistyivät taisteluun Ateenaa vastaan, mutta tällöinkin Suur-Kreikan kaupungit pyrkivät pysymään puolueettomina, eivätkä sallineet ateenalaisten tulla kaupunkeihinsa. Sodan myöhemmässä vaiheessa Thurioi ja Metapontion kuitenkin liittoutuivat Ateenan kanssa, ja lähettivät vähäisiä joukkoja tämän avuksi.[3][15][16]

Tässä vaiheessa Suur-Kreikan kaupungit olivat vielä melko vauraita ja kukoistavia, mutta niiden uhkaksi muodostui kaksi uutta tekijää. Ensimmäinen oli Sisilia, jossa Syrakusan tyranni Dionysios, joka oli saanut suurimman osan saaresta valtansa alle, alkoi havitella valtaa myös Italian puolella. Tähän saakka Suur-Kreikka oli ollut suhteellisen erossa Sisilian politiikasta ja sodista, lukuun ottamatta Rhegionia ja Lokroita, joilla oli ollut hieman läheisemmät suhteet saareen. Rhegion, joka oli khalkislaisten perustama, oli pitänyt yhteyttä samaa taustaa olleisiin kaupunkeihin myös Sisiliassa. Kun Dionysios uhkasi khalkislaisia Naksosta, Katanea ja Leontinoita, hän sai samalla Rhegionin vastustajakseen. Kun Syrakusa tarjosi Rhegionille liittoa, tämä kieltäytyi. Lokroi puolestaan tarttui tarjoukseen ja liittoutui Syrakusan kanssa.[3][17]

Seurauksena muut Suur-Kreikan kaupungit muodostivat puolustusliiton Syrakusaa vastaan. Dionysioksen joukot voittivat liittouman Helleporos- tai Heloros-joen taistelussa lähellä Kauloniaa vuonna 389 eaa. Tämän jälkeen sisilialaiset valtasivat Kaulonian ja Hipponionin, jotka joutuivat Lokroin alaisuuteen. Hieman myöhemmin Rhegion pakotettiin antautumaan lähes 11 kuukautta kestäneen piirityksen jälkeen vuonna 387 eaa.[3][18]

Toiseksi uhaksi kreikkalaiskaupunkeja vastaan muodostuivat lukaanit, joka oli eräs sabellien heimoista. Nämä uhkasivat erityisesti pohjoisempia kaupunkeja, jotka eivät vielä olleet kärsineet Dionysioksen hyökkäyksistä. Lukaanit olivat edenneet oinotrialaisten alueelle ja alistaneet nämä tai ajaneet nämä pois. Noin 400 eaa. tienoilla lukaanit suuntasivat voimansa kasvavassa määrin kreikkalaisia vastaan. Viimeistään vuodesta 393 eaa. kreikkalaiskaupunkien liitto suuntautui yhtä paljon lukaaneita kuin Dionysiosta vastaan. Lukaanit alistivat ensin Poseidonian, uhkasivat myös Thurioita ja valtasivat muun muassa Laoksen. Vuonna 390 eaa. lukaanit voittivat liittouman taistelussa Laoksen lähellä.[3]

Krotonin lyömä raha, n. 400–325 eaa.

Lukaanien eteneminen sai Syrakusan tyranniksi nousseen Dionysios nuoremman kääntymään näitä vastaan, missä hän joutui luopumaan isänsä politiikasta olla hyvissä väleissä näiden kanssa. Noin 356 eaa. mennessä alueella nousivat puolestaan bruttiumlaiset, jotka toisaalta heikensivät lukaanien valtaa, mutta toisaalta muodostivat kreikkalaisille vähintään yhä suuren uhan. Bruttiumlaiset valtasivat ensin Terinan ja Hipponionin. Kroton sen sijaan onnistui puolustamaan itseään bruttiumlaisia vastaan. Rhegion ja Lokroi olivat puolestaan Dionysios nuoremman vallan alla.[3][7][19]

Seuraavaksi lukaanit hyökkäsivät Tarantonlahden pohjoisempien kaupunkien kimppuun, ensin Thurioihin ja sitten Tarakseen, joka oli tuohon aikaan alueen vahvin kreikkalaiskaupunki. Taraslaiset pyysivät apua entiseltä emäkaupungiltaan Spartalta. Spartan kuningas Arkhidamos hyväksyi pyynnön ja saapui Italiaan huomattavan armeijan kanssa, sotien siellä useita vuosia. Lopulta spartalaiset kuitenkin lyötiin taistelussa Mandurian lähellä vuonna 338 eaa., ja myös Arkhidamos kuoli taistelussa. Vuonna 332 eaa. Epeiroksen kuningas Aleksanteri I sai vastaavan avunpyynnön, ja hän teki alueelle voittoisan sotaretken, joka helpotti kreikkalaiskaupunkien asemaa. Myös Aleksanterin pyysivät apuun aluksi taraslaiset, mutta lopulta Aleksanteri päätyi näiden kanssa sotaan, ja valtasi Taraksen alaisuuteen kuuluneen Herakleian. Aleksanteri löi lukaanit ja bruttiumlaiset useissa taisteluissa sekä valtasi Terinan, Konsentian ja useita muita kaupunkeja. Hänet kuitenkin petettiin ja hän kuoli Pandosian taistelussa vuonna 331 eaa.[3][20][21][22]

Hellenistinen kausi

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Taraksen lyömä raha, n. 302 eaa.
Lokroi Epizefyrioin lyömä raha, n. 300–280 eaa.

Taraksen ja lukaanien sodat jatkuivat Aleksanterin kuoleman jälkeen. Vuonna 303 eaa. taraslaiset pyysivät jälleen apua Spartasta, joka lähetti nyt joukkoja Kleonymoksen johdolla. Messapit ja lukaanit suostuivat rauhaan, kun taas Metapontionin spartalaiset alistivat voimalla. Syrakusan tyranni Agathokles puolestaan valtasi Hipponionin ja Krotonin. Hänen aikeensa alueella keskeytyivät kuitenkin hänen kuolemaansa vuonna 289 eaa.[3][23]

Epeiroksen kuningas Pyrrhos teki Italiaan suuren sotaretken vuosina 281–274 eaa., millä oli suuri merkitys koko alueen historialle. Thurioilaiset, joita lukaanit piirittivät, liittoutuivat Rooman kanssa. Nämä voittivat lukaanit vuonna 282 eaa. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun roomalaiset osallistuivat alueen valtapolitiikkaan. Tämä johti ristiriitoihin Taraksen kanssa. Taraslaiset pyysivät apua Pyrrhokselta ja liittoutuivat samalla roomalaisten vihollisiin kuuluneiden lukaanien ja samnilaisten kanssa. Pyrrhoksen puolella Roomaa vastaan olivat näin sekä alueen kaikki kreikkalaiskaupungit että näiden entiset itaaliviholliset.[3]

Pyrrhos sai alussa voittoja taisteluissa, mutta lopulta hänestä ei ollut kreikkalaisille apua. Pyrrhoksen poistuttua vuonna 274 eaa. kreikkalaiset jäivät voittoisien roomalaisten armoille. Nämä valtasivat Taraksen vuonna 272 eaa. ja Krotonin ja Lokroin jo ennen tätä. Rhegionin roomalaiset kukistivat vuonna 270 eaa.[3][24][25]

Kreikkalaiskaupungit kärsivät mainituista sodista suuresti, ja niiden entinen asema oli mennyttä. Herakleia oli harvoja poikkeuksia, sillä se antautui roomalaisille jo varhain ja sai tämän vuoksi hyvät rauhanehdot.[3]

Roomalainen kausi

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lopullinen isku Suur-Kreikan kukoistukselle tuli toisen puunilaissodan myötä. Siinä vapautta tavoitelleet kreikkalaiskaupungit liittoutuivat Karthagon ja Hannibalin kanssa viimeistään Cannaen taistelun 216 eaa. jälkeen. Monissa kaupungeissa oli kuitenkin roomalaisia varuskuntia. Muun muassa Taraksessa kaupunki itse petettiin karthagolaisille, mutta sen linnoitus jäi roomalaisille. Nämä pitivät sen aina vuoteen 209 eaa. saakka, jolloin Fabius sai vallattua kaupungin takaisin. Tämän jälkeen kaikki asukkaat joko surmattiin tai myytiin orjiksi. Myös Lokroissa ja Krotonissa karthagolaiset valtasivat kaupungit ensin, ja sitten roomalaiset valtasivat ne takaisin. Metapontionista kaikki asukkaat pakenivat Hannibalin tappion jälkeen. Terinan tuhosivat karthagolaiset. Rhegion oli ainoa, joka pysyi uskollisena Roomalle, ja säästyi sodalta pääosin, vaikka karthagolaiset yrittivätkin sen valtausta.[3][26][27]

Roomalaiset perustivat alueelle omia siirtokuntiaan. Näihin kuuluivat muun muassa Paestum, joka perustettiin entisen Poseidonian paikalle jo vuonna 273 eaa., ja Brundisium eli aiempi Brentesion, joka asutettiin juuri ennen toista puunilaissotaa vuonna 244 eaa. Muut Lucanian, Bruttiumin ja Calabrian siirtokunnat perustettiin sodan jälkeen. Näistä Buxentum Lucaniassa ja Tempsa Bruttiumissa perustettiin 194 eaa. Samana vuonna myös Krotonista (Croton) tehtiin roomalainen siirtokunta. Thurioi (Thurii) asutettiin vuonna 193 eaa. ja Hipponion (Hipponium eli Vibo Valantia) vuonna 192 eaa. Näistä Vibo Valantiasta tuli ajan myötä muita merkittävämpi ja kukoistavampi kaupunki. Vuonna 123 eaa. asutettiin Skylletion (Scylacium eli Colonia Minervia) ja Taras (Tarentum eli Neptunia).[3]

Alueen väkiluku kuitenkin väheni huomattavasti, minkä seurauksena myös malaria levisi. Strabon kirjoittaa, että hänen aikoinaan lähinnä Rhegion, Taras ja Neapolis olivat jäänteinä ennen niin kukoistavasta kreikkalaisesta kulttuurista alueella. Tarantonlahden kukoistavat akhaialaiskaupungit olivat hävinneet kokonaan. Myös Cicero kirjoitti, että Pythagoraan aikana kukoistanut Magna Graecia oli hänen aikanaan muuttunut raunioiksi.[3][28]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Castrén, Paavo & Pietilä-Castrén, Leena: ”Magna Graecia”, Antiikin käsikirja, s. 321. Helsinki: Otava, 2000. ISBN 951-1-12387-4
  2. ↑ a b c Cartwright, Mark: Magna Graecia Ancient History. Viitattu 5.2.2018.
  3. ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u v w x y z aa ab ac ad ae af ag ah ai aj Smith, William: ”Magna Graecia”, Dictionary of Greek and Roman Geography. Boston: Little, Brown and Company, 1854. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  4. ↑ Hansen, Mogens Herman & Nielsen, Thomas Heine: An Inventory of Archaic and Classical Poleis. (An Investigation Conducted by The Copenhagen Polis Centre for the Danish National Research Foundation) Oxford: Oxford University Press, 2004. ISBN 0-19-814099-1
  5. ↑ Sybariitti Wiktionary. Viitattu 5.2.2018.
  6. ↑ Sybarite Dictionary.com. Viitattu 5.2.2018.
  7. ↑ a b c Strabon: Geografia 6.
  8. ↑ Polybios: Historiai 12.5.
  9. ↑ Diodoros Sisilialainen: Historian kirjasto 12.9.
  10. ↑ Herodotos: Historiateos 6.21.
  11. ↑ Diodoros Sisilialainen: Historian kirjasto 11.59.
  12. ↑ Herodotos: Historiateos 7.170.
  13. ↑ Diodoros Sisilialainen: Historian kirjasto 11.52.
  14. ↑ Diodoros Sisilialainen: Historian kirjasto 12.23, 12.36.
  15. ↑ Thukydides: Peloponnesolaissota 6.44, 7.33.
  16. ↑ Diododoros Sisilialainen: Historian kirjasto 13.3, 13.11.
  17. ↑ Diodoros Sisilialainen: Historian kirjasto 14.44, 14.107.
  18. ↑ Diodoros Sisilialainen: Historian kirjasto 14.103–108, 14.111.
  19. ↑ Diodoros Sisilialainen: Historian kirjasto 16.15, 19.3, 19.10.
  20. ↑ Diodoros Sisilialainen: Historian kirjasto 16.63, 88.
  21. ↑ Livius: Rooman synty 8.17, 24.
  22. ↑ Junianus Justinus: Historiarum Philippicarum libri XLIV 12.2.
  23. ↑ Diodoros Sisilialainen: Historian kirjasto 20.104, 21.2, 21.8.
  24. ↑ Appianos: Samn. 7.
  25. ↑ Valerius Maximus: Factorum ac dictorum memorabilium libri IX 1.8.6.
  26. ↑ Livius: Rooman synty 22.61, 25.8–11, 27.15–16, 27.51.
  27. ↑ Strabon: Geografia 6.256.
  28. ↑ Cicero: Ystävyydestä 4, Keskusteluja Tusculumissa 4.1.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Magna_Graecia&oldid=22160807”